keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Opiskelijoiden ravitsemussuoitukset

Opiskelijoiden ravitsemussuositukset

Suosituksen tavoitteena on tukea opiskelijoiden ravitsemusta ja terveyttä. Samalla halutaan lisätä opiskelijaruokailun suosiota. 
Kelan ja valtion ravitsemusneuvottelukunnan yhteistyönä on julkaistu kokonaan uudistettu ja huomattavasti aikaisempaa laajempi suositus korkeakouluruokailun periaatteiksi. Suositus tarkentaa ateriatukea koskevaa valtioneuvoston asetusta. Suositus on tarkoitettu työvälineeksi, joka helpottaa opiskelijaravintoloita ateriatuen kriteerit täyttävien aterioiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Sen mukaan opiskelijoille tarjottavan ruoan tulee olla monipuolista ja vaihtelevaa siten, että siinä yhdistyvät terveellisyys, hyvä maku ja virkistävä vaikutus.
Suosituksen mukaan opiskelijoille tarjottavan ruoan tulee olla monipuolista ja vaihtelevaa siten, että siinä yhdistyvät terveellisyys, hyvä maku ja virkistävä vaikutus.  Näistä kustakin annetaan suosituksessa tarkemmat ohjeet. 

       Yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden ruokailua tuetaan valtion varoin Kelan maksaman ateriatuen muodossa. Valtioneuvoston asetuksen mukaan opiskelija-aterian tulee täyttää laadultaan yleiset terveydelliset ja ravitsemukselliset vaatimukset. Tämä suositus tarkentaa ateriatukea koskevaa asetusta sekä tukee opiskelijoiden ravitsemuksen ja terveyden myönteistä kehitystä. Suositus tarjoaa työvälineen, joka auttaa opiskelijaravintoloita ateriatuen kriteerit täyttävien aterioiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Suositus on tarkoitettu työvälineeksi ruokapalveluhenkilöstölle ja tietolähteeksi myös opiskelijoille ja heidän terveydenhuollostaan vastaaville. Opiskelija-aterian tulee kattaa noin kolmannes päivittäisestä energian tarpeesta ja olla koostumukseltaan ravitsemussuositusten mukainen. Huomiota tulee kiinnittää erityisesti rasvojen ja hiilihydraattien laatuun sekä suolan määrään. Aterioiden ravitsemuksellinen laatu tulee ottaa huomioon myös opiskelijaravintoloiden kilpailutuksessa.  Opiskelija-aterian tulee olla suositeltavista ruoka-aineista koostuva ateriakokonaisuus, joka sisältää pääruoan lisäksi juoman, salaatin, leivän ja levitteen. Tarjolla pitää olla vähintään kaksi perushintaista ateriavaihtoehtoa. Näiden lisäksi voidaan tarjota erikoisannos, jonka raaka-ainekustannukset ovat kalliimmat kuin perushintaisessa opiskelija-ateriassa. Kasvis- ja erityisruokavalioiden suunnittelua ja valmistusta koskevat samat suositukset kuin muitakin aterioita. Opiskelijoille tulee kuvata lautasmalliin perustuva malliateria ja antaa tarvittaessa ohjausta ruokavalinnoissa. Kela valvoo suosituksen toteutumista. 

 

tiistai 9. helmikuuta 2016

Krona

Toppi

Toppi menee hyvin. Olen saanut hyvää ohjausta. Oppinut monia uusia ruuan valmistus tapoja. Työtä joka päivä on paljon.  Minä tehnyt salattia, tiskatin astiat, pestänyt lattiat, laitanyt astiat paikkalle ja pestänyt vielä erilaisia tavarat koko ajan.

Se on hvä toppi koska minä opin paljon venäläistä keittiön, että minä en tie, mutta nyt minä tiedän, että haluan seurava minun toppi oli Suomessa!!!




lauantai 23. tammikuuta 2016

Ravintola "Krona"

Työssäoppiminen


186790 Karjalan tasavalta, Sortavala, Kirov katu 6 
aukioloajat ma-su 09:00-01:00

Krona 

Ravintola sijaitsee keskustassa. Ravintolassa on paljon asiakkaita. Työympäristö on hyvä keitto mutta toimiva, ruokaa pitää olla valmis klo 09:00.
Amu menu:
Kaurapuuro ja mannapuuro
Rahkavuoka
Blinit
Munakas
Kahvi ja tee

Lounas menu:
Liemi nuudelit ja kanaa

Lihaseljanka
Porsaanpaisti
Paahtopaisti
Paistettu kala ja jne

Joskus ravintolaan tule suomaainen ihmisiä ja minä voin puhua suomeksi tällä myös! Opettajani tällä olin opiskelin kokiksi Suomessa myös. Minä tein erilaisia salaateja, perunasose, pizza, kala ja jne. Tein puurot amulla, blinit, munakas ja muita ruokia!


keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Ruhala

Rauhalassa 

Ensimäisenä ja toisena päivänä olin Kuhmonkadulla, ensin minä tiskin ja sitten hoito linjasto, tein kaakao ja mehu.
  Kolmas päivä minä olin Moisinkadulla, tiskin paljon. Aamulla vielä auttaa tehdä perunamussi. 
Torstaina menin koululle ja siellä apua paljon ja hoita linjasto. Perjantaina menin Moisinkadulle hoitoi linjasto. Koko ajan sama asia!!


Partalanmäen palvelukoti

Partalanmäen palvelukoti 

Ensimäisinä päivänä minä tehnyt salatti, tiskatin astiat, pestänyt lattiat, laitanyt astiat paikkalle ja pestänyt vielä erilaisia tavarat, sitten tein kääretorttu ja pullat. Siellä on paljon eriaisia henkilöä, omalla on oma asia, ja joskus he evät tiedä mitä minä voin tehdä!
  Mina leivoin Hanna-tähdit kakut ja tavallinen kakku, se oli helppo, mutta joskus minulla oli kysymyksia. Vielä minä auttanyt, jos he tarvitsevat apuani!
Se on hyvä paikka, minä haluaisin työskennellä siellä, mutta minä kaavelin 5 km asuntolasta. se on liian kauan!

Rantala

Rantalassa

Toinen viikko, minä olin Rantalassa, mutta olin siekkä vain kaksi päivä. Kun minulla oli ensimäinen päivä Rantalatiella, mutta minä luulen, että tällä viikolla minun tarvitsin olla partalanmaäen palvelukodissa, ja olin sinne yksi tunti ja vain sitten, kun Atte ja Tiia-Mari tule sinne, me katsomme lista ja siellä oli kirjoittanut, että minun tarvitsen olla Rantalantiella, ja minä menen sinne! Se oli tosi hauska päivä! Rantalantiella oli hyvää, kokit olivat tosi hyvää! He näytävät minulle kaikki ja sanoivat mitä tarvitsen tehdä!! Olin tiskissä ja leikata oranssia, minä leikannut salaattit, pestannut iso kone, ja auttanut tiskata, torstaina lapset menneet teatteriin ja kaikki tuli yhdessä 200 henkilöä ja oli tosi vaikeaa, mutta se oli hyvää paikka, sääli että minulla siellä oli niin vähän aikaa! Pidän tämä paikka!!!!